maanantai 21. joulukuuta 2015

14.-17.12.2015 Projektiviikko - Joululahjapaja

Viimeinen kouluviikko ennen lomaa on taas ns. projektiviikko, jossa on aina useampia aiheita valittavana. Tällä kertaa useampikin olisi ollut todella mielenkiintoinen, mutta menin siitä mistä aita on matalin, koska pääsin siten viimeistelemään keskeneräisiä ompeluksiani. Joululahjapajaan siis ja kone surisemaan!

Ensimmäiseksi kokosin taitellun tähden jouluisista kankaista, tilkut olin leikannut valmiiksi jo aikaisemmin.



Sitten otin esille kaitaliinan, jonka applikoinnit olin tehnyt Nurmijärven joulukurssia varten. Se kaipasi tikkauksia, ja reunakaitaletta - ensimmäisen se saikin, mutta reunakaitalehommat jäivät kotitöiksi, kun minulla ei ollut sopivaa kangasta mukana.




Välipalana kokosin yhden pussukan valmiiksi.


Tiistai-iltana löysin kaapista siiliblokit, jotka ovat odottaneet sopivaa rakoa ajastani, jotta saisin peitteen viimein kokoon. Otin sen työn alle keskiviikkona, ja nyt tilkkupinta on tikkaamista vailla.


Vielä odotteli listallani kuusikoriste kultakellojaan, ne menivät paikalleen torstaina. Tytttöjen korujäämistöstä se sai myös tähden latvaansa, runkoa en sille halua laittaakaan.


Vielä kokeilin tällaista pallerovirkkausta - muistatteko ne 60-70-lukujen vaihteessa muotia olleet villalangasta virkatut hatut/myssyt, joissa noita mykyjä oli vieri vieressä? Minulla oli sellainen tumman violetin värinen, siinä oli korvalaput ja sidontanauhat leuan alle solmittaviksi. Äiti sen omin käsin virkkasi ja kankaalla vuorasi, ettei tuuli mennyt läpi.



Tämä pallo puolestaan on punontaharjoitus, vaikka sen täällä lahjapajan puolella nyt näytänkin. Hauska, vai mitä: tehdään s:n muotoisista kaitaleista, kuten kuvasta ehkä erottaakin.



Vielä muutama kuva muiden pajan ahkerien tonttujen töistä.



 Uskokaa tai älkää: helminauhan pitkät helmet on tehty mehupillin pätkistä... Jääräpäinen poni puolestaan viinipullon korkeista ja grillitikusta.


Huovutuseksperttimme Irinan tuotantoa.


Irina sai oitis useammankin lampaan tilauksen, kun kaivoi nämä näyttelytyönsä esiin kassistaan. Jos kiinnostuit, niin etsipä Facebookista Huopapöllön sivu.



3 kommenttia:

Sinikka kirjoitti...

Hienoja töitä kaikki!

Tilkkureppu kirjoitti...

Siellä on oltu ahkerana ja kaikki kauniita ja hienoja!

Saija kirjoitti...

Kaikkea kivaa on tehtynä. Nuo siilit on ihan the best. Mukavaa joulunaikaa!