tiistai 26. tammikuuta 2016

18.1.2016 - Viimeisen kerran keramiikan tunneilla

Vuosi alkoi osaltani sairastamisen merkeissä: flunssaa, joka ei vieläkään ole kokonaan ohi. Ensimmäinen kouluviikkokin meni vielä kotona sairastaessa, joten koulu alkoi osaltani maanantaina 18.1. Lukujärjestyksessä olivat vuorossa viimeiset keramiikkatunnit, joilla opettaja koetti saada selville, missä vaiheessa työmme ovat ja patisteli ennemmin viimeisteytöihin kuin uusiin projekteihin. Sen verran olin loman jälkeistunnelmissa, että kamera unohtui matkasta, joten opettajan dreijausdemo jäi ikuistamatta.

Itse edistin palapelivatiani, johon olin yhteen palaan lisännyt lasitteen jo raakapolttoon, ja nyt oli vuorossa lasittaminen ja lasituspoltto. Tällä kertaa aiemmin lasitettu kohta peitettiin vahalla, jotta muualle levitetty lasite ei tartu siihen.


Kävin illalla erikseen ottamassa valokuvan, kun vati oli jo uunin hyllyllä odottamassa. Itse poltto käynnistyi vasta torstaina, joten näen lopputuloksen vasta sunnuntai-iltana palatessani Päivölän tilkkukurssilta. (Yllä olevat kuvat siis ennen polttoa - lopputulos ensi maanantain postauksessa...)



1 kommentti:

Kvilttaaja kirjoitti...

Kaunis vati. Tuon koulutuksen jälkeen taidat hallita kaikki mahdolliset tekniikat.